Jos joudutte välillä ihmettelemään kirjoituksieni epäloogista sananjärjestystä tai kielioppivirheitä, johtunee se siitä, että suomi ei tosiaan ole äidinkieleni. Olen asunut täällä niin pitkään, että tuntui luontevalta pitää blogia suomen kielellä.

Kotoisin olen etelänaapurista, pikkupaikkakunnalta, jossa suuri osa suvustani asui, mm. molemmat mummot. Käsillä tekeminen oli kunniassa, suorastaan itsestäänselvyys. Äitinikin tekee kaikenlaista, paitsi neulomuksia. Hän on ihminen, joka ei heitä mitään pois. Kun hän joskus tajusi, että on hukkua tavaraan, päätti hän perustaa paikkakunnalleen kotiseutumuseon, jossa on isovanhempieni esineiden ja huonekalujen lisäksi paljon lahjoituksia muilta ihmisiltä. Vaikka äiti ei ole toiminnassa enää yhtä aktiivisesti mukana, museo on varsinkin kesäisin vilkas vierailukohde.

Kuvassa on pyyheliina isoäitini kapioista (hän meni naimisiin 1930-luvun alussa), pellavakangaskin tietenkin itse kudottu.

Ja tässä virkattu pöytäliina samoilta ajoilta (sen päällä veljeni tekemä luontokuvakirja).

Varmaan moni meistä vaalii hartaudella mummojen perintöä. Eikä niitä esineitä raaski oikein käyttää, joskus juhlahetkinä otetaan esille.

Rakastan ylipäätänsä vanhoja tavaroita, mm. Riihimäen Ilves-purkkeja ja erilaisia peltipurkkeja ja rasioita. Kuvassa näkyvät virolaiset viinipullot on viime vuosisadan alkupuolelta.